On se nyt kyllä vittu, että sama instanssi joka esimerkiksi sai GDPR:n aikaan, ajaa nyt tällaista perusoikeuksien vastaista paskaa eteenpäin. Ja kuten edellisessä langassa aiheesta huomautettiin, niin tästä on vaikea edes syyttää mitään erityistä poliittista suuntausta. Tässä on käsillä paljon banaalimpi paha.

Ja totta kai tässä annetaan esimerkiksi poliitikoille, diplomaateille, sotilaskoneistoille yms. instansseille immuniteetti urkinnalta. Koska tottapa kai.

En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, kun immesiä ei tunnu kiinnostavan, EU-vaalitkin on käyty ja just joku jalkapallo kiinnostaa massoja enemmän kuin EU:n totalitaroituminen. Kai tässä jonkinlaista haktivismia ja asetuksen laillisuuden haastamista ajatella, jos se nyt sitten parlamentissa hyväksytään. Ja jos pahimmikseen käy, niin kai sitä voisi miettiä, että millainen suhde Suomella ja sen kansalla kannattaisi olla Unioniin, myös kaiken mahdollisesta EU-erosta aiheutuvan paskan uhalla.

Sīc semper tyrannīs

EDIT: hienosti tehty, tiimi! Selkeästi Chat Control on taas lykättty, koska belgialaiset eivät saaneet haluttua enemmistöä sen taakse. Mutta meidän täytyy pysyä valppaina ja varmistaa, että äänemme kuullaan vastaisuudessa. Meidän täytyy olla onnekkaita joka kerta, näiden henkilöiden vain kerran, joten emme saa lipsua, vaan meidän tulee agitoida sen verran vahvasti, että ihmiset oikeasti tietävät, mitä tässä on pelissä.

Ja löyhästi lainatakseni Seppo Rätyä: “Belgia on paska maa.” Tosi EU-presidenttiys siirtyy seuraavaksi Unkariin. Voe vittu…

  • kehet
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    4
    ·
    6 months ago

    Mitenköhän tämä vakoilulaki suhtautuu oikeaan päästä päähän salaukseen? Pakkohan siitäkin on laitonta tehdä koska muutoinhan ne rikolliset vaan lopettaa watsapissa juonimisen

    • ananas@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      1
      ·
      6 months ago

      Suostut siihen että palvelu skannaa viestisi ennen lähetystä, ja josset, et voi käyttää muuta kuin tekstiviestintää.